Lakimuutos toi veloille lopullisen eräpäivästä laskettavan vanhentumisajan

Vuoden 2015 alusta tuli voimaan säännös velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Ensimmäiset velat vanhentuvat tällä perusteella lopullisesti 1.1.2020.

Lain mukaan luonnollisen henkilön eli yksityishenkilön sopimukseen perustuva rahavelka, kuten esimerkiksi vuokravelka tai puhelinlasku, vanhentuu viimeistään, kun velan erääntymisestä on kulunut 20 vuotta. Jos velkoja on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on viisi vuotta pidempi, 25 vuotta. Ulosotossa ei kuitenkaan oteta automaattisesti huomioon velan erääntymisestä laskettavaa vanhentumista, vaan velallisen on vedottava siihen ja esitettävä erääntymisestä selvitys.

Ennen säännöksen voimaantuloa velkoja saattoi pidentää velan perintää määräämättömän ajan, jos hän katkaisi velan vanhentumisen muistuttamalla velallista maksamattomasta velasta vapaamuotoisesti aina viimeistään kolmen vuoden välein. Tämä ei edellyttänyt velkomustuomion hakemista käräjäoikeudesta. Lakimuutoksella vuonna 2015 myös tällaisille veloille tuli lopullinen vanhentumisaika.

Vanhentumista koskevassa laissa on viiden vuoden siirtymäaika. Tämän seurauksena ensimmäiset velat vanhentuvat tällä perusteella 1.1.2020. Yksityishenkilöiden myöntämillä lainoilla on vielä viisi vuotta siirtymäaikaa jäljellä.

Vanhentumislain mukaan velkaan liittyvät korot ja muut liitännäiskustannukset vanhentuvat velan pääoman vanhentuessa.

Jos velalliselta on ulosmitattu ennen velan vanhentumista omaisuutta, saadaan nämä varat vielä käyttää vanhentuneen velan lyhentämiseksi.

Lähde: www.oikeus.fi